Sori mä kirjoitin kirjan

”Olemme päättäneet tarjota sinulle kustannussopimusta.”

Istuin videokuvaajamme edit-huoneessa ja tuijotin ruudulla pyörivää screen saveria. En ollut enää uskonut, että tuo puhelu tulisi.

Tuota puhelua edisti seitsemän vuotta seinien potkimista.  Odottamista, toivomista ja pettymyksiä ja loputtomia muokkauskierroksia. Saman käsikirjoituksen tekemistä kolmeen kertaan, koska joku pyysi. Koska mitä sitä pienen lapsen äitinä muutakaan tekisi kuin 150-sivuisia käsikirjoituksia.

Poistuin edit-kopista tärisevin jaloin ja kävelin omalle työpisteelle avokonttoriin sen lujan päätöksen kanssa, että en kerro kenellekään mitään, ennen kuin nimet ovat paperissa. Istahdin omalle paikalleni ja purskahdin hysteeriseen itkunaurukohtaukseen. Viereisen pöydän ääressä istuva esimieheni luuli, että joku on kuollut.

Ensimmäinen tiedotussuunnitelma meni siis juuri niin putkeen kuin tiedotussuunnitelmat yleensä.

Sitten alkoikin se kevät, jonka aikana olen opetellut sanomaan sellaisia lauseita kuten ”Esikoisromaanini ilmestyy syksyllä”, ”Kustannustoimittajani pyysi vielä hiomaan joitakin kohtia” ja ”Graafikko työstää parhaillaan kirjani kantta”. Joka kerta tunnen itseni semisti huijariksi.

Noin toukokuuhun saakka odotin, että joku soittaa ja sanoo, että kai tajuat, että se oli pelkkää aprillipilaa – eihän me nyt tällaista julkaista, ole nyt realisti. Nyt kun kirjalla on jo kannet, isbn-numero ja kuvani kekkuloi kustantamon sivuilla, alan jo uskoa, että tämä on tapahtumassa.

Elokuu on kulman takana. Joten mitä sitä muutakaan tekisi, kuin alkaisi kirjoittaa blogia kirjan kirjoittamisesta.

Tervetuloa mukaan!