Päätin tehdä aiheesta huoneentaulun. Se näyttää tällaiselta.
Halvemmallakin voit tulla hulluksi.
Kuten jo aiemmin kerroin, kirjan kirjoittaminen syntyi minulla vapaa-ajan projektina. Kun kustannussopimus syntyi, olin niin pyörällä päästäni, että en tajunnut puhelimessa edes kysyä, maksettaisiinko tästä jotain.
No, parempi etten kysynyt. Vastaus on, että rikastumaanhan tällä ei pääse.
Kun kirja saapuu kauppojen hyllylle, saan siivun jokaisesta myydystä kirjasta. Paino sanalla siivun – en leijonanosaa. Itselleni tuli oikeastaan isompana yllätyksenä, että kirjasto on se paikka, jonka avulla saatan euroja kerryttää jopa enemmän kuin irtomyynneillä. Jokainen kirjan lainaus kilauttaa pikkukolikon kirjailijan kassaan ja mikäli kirjaa lainataan säännöllisesti, se saattaa jo näkyä tilillä. Pari minua aiemmin julkaissut on myös sanonut, että mikäli kirjasta joskus tehdään e-kirja, myös sillä voi tehdä pientä tiliä. Ja toki ammatikseen kirjoja tuottavilla isossa roolissa ovat esimerkiksi apurahat.
Mitä omaan kirjailemiseeni tuleen, voin jo nyt luvata, että ihan vielä ei kannata suututtaa työnantajaa ja alkaa haaveilla vapaan kirjailijan elämästä.
Mutta tämä, my friends, on vain toinen puoli asiaa.
Toinen puoli on se, että joku uskoi tähän kirjaan niin paljon, että vastasi valtavasta määrästä kustannuksia.
Kustannustoimittajan työ ei ole ilmaista. Kansikuvan suunnitelleen graafikon työ ei ole ilmaista. Painokustannukset, jakelu, markkinointi, myynti. Joku hoitaa minun puolestani tämän kaiken eikä minun tarvitse maksaa siitä penniäkään. Se on oikeasti aika iso juttu.
Kuten mieheni osuvasti sanoi, kustannussopimus on vähän niin kuin ilmainen ulkomaanmatka: joku maksaa sinulle lennot ja majoituksen, mutta muusta joudut sitten vastaamaan itse.
Kyllä minulle ilmainen ulkomaanmatka kelpaa.
Mittoja ja tilaustöitä 