Mittoja ja tilaustöitä on hyvän mielen kirja. Siinä tehdään töitä, eletään arkea, remontoidaan, rakastutaan, ollaan stressaantuneita ja etsitään omaa tapaa olla onnellinen.
Tämä kirja ei tule koskaan voittamaan kirjallisuuspalkintoja eikä saamaan ylistävää arviota kriitikoilta. Sitä ei tulla koskaan siteeraamaan ”tärkeäksi kirjaksi”, ”ajankohtaiseksi kannanotoksi” eikä ”puheenvuoroksi”.
Ja se on ihan ok.
Koska tässä tulee uutispommi: minä haluan kirjoittaa nimenomaan viihdettä. Juttuja, joissa ei ole vaikeita äitisuhteita, ei toisen maailmansodan tapahtumia, ei raiskauksia, ei henkistä väkivaltaa.
Tässä on sellainen mielenkiintoinen homma (eli ei kiinnosta ketään muuta kuin itseäni), mutta juutuin itse tosi pitkäksi aikaa lukemaan lähinnä nuortenkirjoja. En osannut suorittaa loikkaa nuortenkirjoista aikuisten kirjoihin. Miksi? Koska en ollut keksinyt sellaista asiaa kuin chick lit tai muu kevyempi kirjallisuus. Aikuisten kirjat näyttäytyivät pelottavina ja raskaina. Olin alta parikymppisenä hirvittävän herkkä, en halunnut lukea murhista enkä mistään muustakaan ahdistavasta.
Kun aloitin kirjallisuuden opinnot, törmäsin raskaisiin aiheisiin kuin tiiliseinään. 90-luvun lopun kotimaisen kirjallisuuden laitoksella nimittäin tykättiin kirjapaketeista. Suomen kirjallisuuden historia autonomian ajasta sotiin, 35 kirjaa ja muutama teoriapaketti päälle. Maailmankirjallisuuden kirjatentti oli kevyemmästä päästä, vain 17 kirjaa.
Ja etenkin suomalaisissa teoksissa kaikki rakentui sen varaan, että jotain menee vikaan, päähenkilölle käy huonosti, navetta palaa ja naapurin isännälle lapsen tehnyt menee ja hukuttautuu. Pelkkää routaa ja rospuuttoa, noin lyhyesti ilmaistuna.
Kirjallisuudenopiskeluvuosina lopetin vapaa-ajan lukemisen vähäksi aikaa kokonaan. Addiktoiduin telkkarisarjoihin (ei, tuolloin ei vielä ollut NetFlixiä) ja katsoin jokaisen romanttisen komedian, joka saapui elokuvateattereihin.
Jossain vaiheessa löysin viihdekirjat ja se oli sitten menoa. Laadukkaita kevyen kirjallisuuden kirjoittajia löytyy suomalaistenkin joukossa ja sen jälkeen, kun löysin englanniksi lukemisen, on maailma avartunut entisestään. Olen lentokentän kirjakaupoissa kuin lapsi karkkikaupassa ja ulkomailla pitää päästä tutkimaan englanninkieliset fiction-hyllyt tarkkaan.
Kevyttä viihdettä luetaan paljon, mutta jos seuraa erilaisia kirjallisuusfoorumeita, näin ei vissiin saisi olla. Aika harva ylpeilee sillä, kuinka monta chick lit-romaania on lukenut vuoden mittaan.
Ja se on vähän surullista.
Omasta mielestäni kevyellä romanttisella viihteellä on tasan kaksi funktiota. Tekstin pitää imaista mukaansa ja kirjan lukemisen jälkeen pitää olla hyvä mieli. Jos nämä kaksi asiaa toteutuvat, kyseessä on hyvä oman genrensä kirja.
Samalla tavalla kuin romanttisia komedioita on mielestäni täysin turha verrata draamoihin, toimintaelokuviin tai dokumentteihin, kevyttä hyvän mielen kirjallisuutta on täysin turha verrata Finlandia-palkintoja kahmiviin draamoihin. Molemmilla on paikkansa. Kevyempi kirjallisuus varmistaa monesti sen, että ihmiset ylipäätään lukevat ja myös kevyen viihteen osaajien joukossa on hyvin taitavia kielenkäyttäjiä.
Viihdettä ei ehkä arvosteta, mutta sitä luetaan. Good enough for me.
Joten ehkä on aika tulla viihdekaapista ulos, niin lukijana kuin tekijänä. Minä olen kirjoittanut kevyen hyvän mielen kirjan, jonka toivottavasti joku jopa lukee. Olkaa hyvä ja ampukaa minut.
Mittoja ja tilaustöitä 