Miten romantiikkaa pitää kirjoittaa?

Kirja on ollut julkisena ja kaupoissa nyt parisen kuukautta. Täpinä on vähän laantunut mutta ei paljoa. Täytyy sanoa, että esikoiskirjan matkan seuraaminen on suurin piirtein niin siistiä kuin luulinkin.

Pari bloggaria ja bookstagrammaajaa on antanut arvioita kirjasta ja ne ovat olleet pääosin hyvin myönteisiä. Olen saanut kehuja kielen sujuvuudesta, hyvästä tarinankuljetuksesta ja työelämän suorapuheisesta kuvauksesta. Tackar och pockar.

Se, mistä jotensakin kukaan ei tunnu tykkäävän, on kirjassa oleva romantiikka. Se on selvästi kaikkien makuun jotenkin vääränlaista: liian ennalta-arvattavaa, kliseistä, viimeisimmän arvion mukaan olen luonut ”yliopettavaisen romantiikkakierteen”.

En ole näitä näkemyksiä niin kovin ihon alle ottanut. Kevyen naistenviihteen romansseissa yllätyksellisyys ei varsinaisesti ole se, mitä haetaan. Mutta kieltämättä tämä pistää miettimään, että miten hitossa sitä romantiikkaa pitäisi kirjoihin oikein ujuttaa.

Omassa kirjassani on siis täysin ok, että remontti etenee sutjakkaasti ja suhde äitiin on ongelmaton, mutta romanssi ei saisi olla näin helppo. Olemmeko oikeasti taas tässä, että kun suomalainen kirjallisuusperinne on täynnä routaa ja rospuuttoa, niin romantiikan esittäminen ongelmattomana ylittää ärsytys- ja silmienpyörityskynnyksen?

Miten se romanssi sitten olisi ollut uskottavampi? Koska päähenkilöäni Tittaa on kehuttu uskottavana hahmona, otan nyt oletusarvona, että ongelma on miespäähenkilössä. Hän on sitten vissiin vain liian täydellinen.

Jos olisin siis luonut miespäähenkilön, joka on edes osittain kusipää, olisiko romantiikka ollut parempaa? Mitä vaaditaan? Pitääkö tyypillä olla alkoholiongelma, täytyykö hänen olla puhumaton ja ärtyisä tai täysi työnarkomaani, joka jossain kohtaa romahtaa? Sivumennen sanoen, kaikkia näitä kolmea tyyppiä nähdään kirjallisuudessa sankareiden roolissa.

Rehellisesti, en tiedä. Ja vielä rehellisemmin, en ole ihan varma, välitänkö.

Edelleen, kirjoitan viihdettä. Viihteessä jotkut asiat vain ovat vähän ongelmattomampia kuin oikeassa elämässä. Se on tavallaan se pointti, jonka takia viihdettä luetaan.

Mutta lupaan jäädä miettimään asiaa. Jos joku keksii, miten kirjan romanssiin saa uskottavuutta ilman, että kumpikaan päähenkilöistä alkaa käyttää suonensisäisiä huumeita tai joutuu suljetulle osastolle, saa laittaa vinkkejä tulemaan.